Kuka tahansa, mistä tahansa
Blogin pitkä radiohiljaisuus johtuu siitä, että aloin taas valmentaa. Otin vastaan uudenlaisen haasteen. Tähän saakka olin valmentanut vain juniorijoukkueita. Nyt hyppäsin nelosdivarijenkin puikkoihin. Pelien analysointi ja kirjoittaminen jäivät, ainakin hetkeksi.
Valmentamani ryhmä ei ole ihan mikä tahansa kaupunginosapumppu. Joukkue on FcK, jossa K tulee sanasta Kurdit. Joukkueen ovat perustaneet ja sitä hallinnoivat kurdit, mutta pelaajina mukana on myös kantasuomalaisia, suomenvenäläisiä sekä afrikkalaistaustaisia pelaajia. Vaikka kaikki ovat ylpeitä taustoistaan, joukkueessa he ovat yhtä lailla pelaajia, kaikessa mielessä tasavertaisia. Kaikessa moninaisuudessaan joukkue on ytimeltään suomalainen siinä mielessä kuin minä suomalaisuuden parhaimmillaan ymmärrän.
Joukkueeseen liittyi keväällä myös muutama turvapaikanhakija. Eräs toi mukanaan 96 euroa ja muutamia senttejä yli. Se ei riittänyt joukkueen kausimaksuun. Hän lupasi tuoda lisää, kun jostain saa. Siinä oli kaikki, mitä hänellä oli. Joukkueen taustavaikuttaja hankki pelaajalle sponsorin. Osuma, lupasin hoitaa kauden ilman valmentajapalkkiota.
Joukkue on teknisesti taitava, mutta pääosin vailla käsitystä jalkapallon yksinkertaisista taktisista elementeistä. Muutama ei ole koskaan ennen pelannut joukkueessa. Muutama on potkinut yhden kauden kuutosdivaria. Aika moni on pelannut joukkueessa, mutta ei ole koskaan saanut taktista valmennusta. Esimerkiksi neljän puolustuslinjan liikkuminen on suurelle osalle uusi asia. Mukana on – onneksi – myös joitakin junioriputken läpikäyneitä sekä kolme junnuvalmentajaa.
Aloimme treenata. Aika pian kävi selväksi, että helppoa ei tule olemaan. Minulla ei esimerkiksi ole kaikkien kanssa yhteistä kieltä. En voi kentällä ohjata heitä ja kaikki puheeni joudutaan tulkkaamaan. Totuin. Sovelsin. Peli alkoi kehittyä. Onneksi kaikki puhuvat jalkapalloa.
Pelataan nelosdivaria, pelataan tosissaan
Ensimmäinen peli meni tuloksellisesti hyvin. Tai vastustajalla huonosti. Tai molempia. Voitimme. Peli pysyi koossa mitenkuten. Maalit tehtiin hyvillä yksilösuorituksilla. Toisen ottelun hävisimme yhdellä maalilla. Lämpö nousi. Merkit leijuivat jo ilmassa, mutta en osannut niihin ajoissa puuttua. Viimeistään kolmannessa ottelussa kuherruskuukausi oli ohi. Kokoonpanosta puuttui monta keskeistä pelaajaa. Emme tehneet asioita, joita olimme harjoitelleet. Peli hajosi ja pelaajat hajosivat. Soitimme suuta. Potkimme jaloille. Suomalainen, kurdi, venäläinen ja afrikkalainen veri kiehuivat. Joukkue sai kuusi keltaista ja punaisen kortin. Enemmänkin olisimme ansainneet. Tuomari päästi vähällä. Omissa soi vähän väliä. Ei näin, pojat. Aloin ymmärtää, miksi muutama vuosi sitten oli tehty aloite, että joukkue pitäisi sulkea palloliitton sarjoista.
Neljäs peli oli parempi, vaikka tappio tuli jälleen – tosin vain 1-0 sarjajohtajaa ja suurinta ennakkosuosikkia vastaan. Suunsoitto, hermoilu ja huutelu kuitenkin loistivat poissaolollaan. Pelasimme jalkapalloa. Olin jo hiukan ylpeä.
Viides ottelu hermostutti. Kokoonpanosta olivat loukkaantumisten vuoksi poissa peliä avaava luottotoppari, joukkueen paras maalintekijä sekä taitava kymppipaikan pelaaja. Edellisessä pelissä loukkaantuneen maalivahdin pelikunto oli arvoitus. Hän kävi harjoituksissa ja sanoi, että voi ehkä pelata. Sanoin, että silloin voin ehkä laittaa hänet maalille. Kakkosmaalivahtia ei ole, joten maalilla oli ehkä pelikuntoinen veskari. Toppariksi kutsuin jalkavaivaisen pelaajan, joka oli ollut kaksi viikkoa poissa harjoituksista ja tuli kentälle suoraan kymmenen tunnin rakennustyömaapäivän jälkeen.
Vastus oli heikko, mikä auttoi, mutta FcK pelasi toistaiseksi parhaan pelinsä. Pallo liikkui, pelaajat liikkuivat, ryhmitys säilyi ja pelaaminen oli enimmäkseen kurinalaista. Tilanteita luotiin isompaankin määrään maaleja. Maltti säilyi, vaikka vastustaja hermostui ja provosoi. Yksi joukkueen pelaaja tikattiin päivystyksessä kokoon pallontavoittelun jälkeen. Vierailijan valmentaja poistettiin katsomoon hänen annettua liian monta vinkkiä tuomarille siitä, miten otteluita pitää viheltää. Perisuomalainen kiroilukaan ei auttanut viestin perillemenoa. Lopputulos oli suurinumeroinen voitto. Joukkue sai syystä olla ylpeä itsestään.
Pelaajia tulee, pelaajia menee
Yksi pelaaja lopetti, kun ei saanut peliaikaa. Toinen on samasta syystä siinä rajoilla, jatkaako vai ei. Kolmas lopetti, kun tuli jonkun kanssa riitaa. Hän tuli viikon kuluttua takaisin. Neljäs tuli joukkueeseen, kävi pari kertaa ja lopetti. Hän ei halunnut maksaa koko kausimaksua, koska voi osallistua vain kesän ja muualla on halvempaa. Voi olla, että hän tulee vielä takaisin, jos saa taustojen kanssa neuvoteltua. Toivottavasti tulee, hyvä pelaaja. Viides kävi yksissä treeneissä ja lopetti, koska ei tule toimeen jonkun toisen kanssa. Kuudes ja seitsemäs lopettivat viikko sitten, koska tuli riitaa jonkun kanssa. Yksi heistä sopi ja tuli jo takaisin. Toinen miettii vielä. Kahdeksas ja yhdeksäs ovat turvapaikanhakijoita, jotka kävivät tutustumassa, mutta eivät saa viereisen kunnan vastaanottokeskuksesta kuljetusta eivätkä siksi voi säännöllisesti osallistua. Kymmenes ja yhdestoista kävivät harjoituksissa, mutta eivät tulleet toista kertaa, vaikka sanoivat tulevansa. Kahdestoista liittyi joukkueeseen, mutta ei ole hankkinut vielä pelipassia eikä saa siksi pelata. Kolmastoista kävi kahdesti ja katosi viikoksi. Hän on kuulemma tulossa pian taas. Neljästoista on illat töissä eikä pääse harjoituksiin kuin satunnaisesti. Voiko käydä vain pelit?
Olen ollut mukana kuukauden. Tulee mielenkiintoinen kausi. Ensi viikolla on taas peli. En vielä tiedä, ketä kaikkia joukkueessa pelaa. Toivottavasti yllätys on vastustajalle suurempi kuin minulle. No, olipa ketä tahansa, minä olen mukana täydellä sydämellä.
Taktiikkataulu 